tiistai 5. marraskuuta 2013

Voiko 4H:ssa pelata?

Digitaalisten pelien pelätään tempaisevan nuoret mukaan niin, että lopulta he pelaavat kaikki yöt, syrjäytyvät ja vieraantuvat tosielämästä. Pelaaminen saa helposti nuorisotyöntekijöiden karvat nousemaan pystyyn. Miksi 4H:ssa kuitenkin halutaan olla tekemisissä pelimaailman kanssa?

Tietokone- ja muiden digitaalisten pelien koukuttavuudesta ja haittavaikutuksista puhutaan paljon: Nuoret pelaavat liikaa. Pelit ovat väkivaltaisia, eikä pelien ikärajoja noudateta. Pelaajat elävät epäterveellistä ja epäsosiaalista elämää. Pelot eivät ole aiheettomia, mutta ne kertovat vain pienen osan totuudesta.

Pelaaminen on osa tämän päivän nuorten elämää. Tampereen yliopiston julkaiseman Pelaajabarometri 2011:n mukaan lähes kaikki 10–19-vuotiaat pelaavat ainakin kerran kuukaudessa. Tutkimuksen mukaan nuoret pitävät pelaamisesta, koska se on mukavaa ja rentouttavaa ajanvietettä. Kunhan pelaaminen ei mene liiallisuuksiin, se on hyvä harrastus.

– Pelaaminen itse ei ole ongelma. Toki se voi muuttua ongelmaksi kuten mikä tahansa muukin, jos sitä tekee liikaa, nuorisotyönkoordinaattori Tapio Rostedt Pääkaupunkiseudun 4H-yhdistyksistä huomauttaa. Yhdistyksessä on kokeiltu pelikerhotoimintaa, jolla voidaan Tapion mielestä ehkäistä ongelmapelaamista, koska kerhossa pelaaminen on sosiaalista ja samalla saa uusia kavereita.

Myös tutkimustuloksissa korostuu pelaamisen sosiaalinen puoli: nuoret pelaavat yhdessä sekä virtuaali- että tosielämässä. Pelimaailmoissa tavataan tosielämän kavereita ja tutustutaan uusiin ihmisiin, joiden kanssa voi myös jutella pelaamisen lomassa. Pelaamisen jälkeen samojen kavereiden kanssa lähdetään tekemään jotain muuta, vaikka urheilemaan.

Pelaamisella on myös muita positiivisia puolia: Lapsille ja nuorille pelit ovat luonteva ympäristö testata rajojaan, leikitellä erilaisilla rooleilla ja saada uusia kokemuksia. Pelaaminen myös kehittää englannin kielen taitoa, parantaa yleissivistystä sekä ongelmanratkaisu- ja hahmotuskykyä.

Jos nuoret pelaavat joka tapauksessa, miksemme voisi tehdä pelaamisesta 4H:n näköistä toimintaa? Näin on mietitty siellä täällä 4H-kenttää ja muutamia mielenkiintoisia avauksia on jo tehty.

Kuusamon 4H järjestää Q-lanit


Kuusamossa ajatus lanien eli verkkopelitapahtuman järjestämiseen syntyi nuorilta saadun palautteen pohjalta.
– Ei nuorisotyössä tehdä oikeasti mitään sellaista, mikä nuoria kiinnostaa ja JOS tehdäänkin, niin kaikki tapahtuu about 7 vuotta myöhässä, poikaporukka totesi. Toiminnanjohtaja Sirpa Murtovaara Kuusamon 4H-yhdistyksestä päätti heittää pallon takaisin ja kysyi, millaista toimintaa nuoret sitten haluaisivat.

Nyt pojat ovat itse mukana järjestämässä yhdistyksen nimissä Q-lan 2014 -nimistä kolmipäiväistä verkkopelitapahtumaa maaliskuussa 2014.
– Oli pelaamisesta mitä mieltä tahansa, on upeaa katsella sitä intoa, jolla nämä nuoret miehet suhtautuvat laneihin ja niiden  järjestämiseen. Kaupunki tarjoaa tapahtumalle koulutilan, johon mahtuu 80 tietokonepaikkaa. Tavoitteena on saada hiihtolomalla järjestettävään tapahtumaan noin 50–60 osallistujaa, mikä on suuri määrä Kuusamon kokoisessa kaupungissa.

Sirpa on tyytyväinen, koska hän voi täysin rehellisesti sanoa, että idea laneihin on tullut täysin nuorilta itseltään.
– Järjestämme nyt varmasti sellaista toimintaa, kuin mitä nuoret itse haluavat. Kun idea on lähtenyt pojilta itseltään, he ovat myös hyvin sitoutuneesti mukana järjestämisessä. Tapahtuman sisällön suhteen pojat ovat saaneet hyvin vapaat kädet, ja esimerkiksi tapahtuman nimi ja logo ovat nuorten omaa käsialaa. Sirpan apua nuoret tarvitsevat varsinkin talouteen ja lupa-asioihin liittyen. Samalla nuoret oppivat paljon tapahtuman järjestämisestä.


Kehittävää kansallista pelipäivää 9.11.!

(Juttu on julkaistu 4H-intrassa 5.11.2013)