maanantai 9. kesäkuuta 2014

Iloisia uutisia

Tänään julkistettiin opetus- ja kulttuuriministeriön lasten ja nuorten mediakasvatukselle myöntämät tuet. Tukia myönnettiin yhteensä 770 000 euroa. Suomen 4H-liiton Yhdessä verkkoon! -hanke on yksi tuen saajista.

Avustusta myönnettiin 14 valtakunnalliselle mediakasvatushankkeelle. Määrärahan avulla tuetaan mediakasvatuksen kehittämistä eri toimialoilla sekä mediakasvatusta koskevien toimintamallien ja menetelmien levittämistä.

Yhdessä verkkoon! -hanke sai tukea 55 000 euroa, jollaan tullaan toteuttamaan mm. erilaisia koulutuksia lasten parissa toimiville sekä mediakasvatusmateriaaleja. Erityisuuret onnittelut myös Ampun 4H-yhdistykselle, jonka hanke sai myös tukea 30 000 euroa. Ampun yhdistys on yksi viidestä Yhdessä verkkoon! -hankkeen pilottiyhdistyksestä. Aivan upeaa, että into mediakasvatukseen leviää 4H-kentällä.


Opetus- ja kulttuuriministeriöllä on Lapset ja media -ohjelma, jota toteutetaan osana audiovisuaalista kulttuuripolitiikkaa. Ohjelman tarkoituksena on lasten mediakasvatuksen ja medialukutaidon edellytysten luominen sekä ja turvallisen mediaympäristön puitteiden kehittäminen. Lapset ja media- määräraha on kohdennettu erityisesti alle 12-vuotiaiden lasten mediakasvatuksen valtakunnalliseen kehittämiseen. Avustukset myönnetään veikkausvoittovaroista.


Tästä on mahtava jatkaa!

Kuvitus: Myra Henriksson

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti