maanantai 30. kesäkuuta 2014

Lapset oppivat mediataitoja 4H-kerhossa

Tiedote 26.6.2014, julkaisuvapaa

Digitaaliset pelit, älypuhelimet ja sosiaalinen media ovat läsnä yhä nuorempien lasten arjessa. Mediamaailmassa tarvitaan kuitenkin muutakin kuin vain teknisiä käyttötaitoja. 4H:n uudessa Me mediassa -kerhossa alakouluikäiset lapset pääsevät tekemään mediaa itse ja oppivat samalla turvallisia mediataitoja. 

Me mediassa -kerho keskittyy sähköiseen mediaan, kuten blogeihin, digitaalisiin peleihin, valokuvaamiseen ja videoihin. Kerhossa tehdään mediaa yhdessä: otetaan valokuvia, kuvataan videoita ja kirjoitetaan.
Kerhon tavoitteena on tukea ja opastaa lapsia turvalliseen ja toiset huomioivaan median käyttöön.
– Tänä päivänä kuka tahansa voi toimia sisällöntuottajana vaikkapa pitämällä omaa blogia. Kerhossa lapset oppivat, millaisia asioita pitää huomioida, kun julkaisee verkossa esimerkiksi valokuvia itsestä tai kavereista, Orimattilassa Me mediassa -pilottikerhon ohjaajana toiminut Miila Sandberg kertoo. 

Me mediassa -teemakerho on osa Suomen 4H-liiton Yhdessä verkkoon! -hanketta. Opetus ja kulttuuriministeriön tukemassa hankkeessa kehitetään 4H-järjestön mediakasvatusmallia vastaamaan nykyaikaista osallistavaa verkkomaailmaa. Valmiin kerhomateriaalin tuottamisen lisäksi hankkeen aikana mm. koulutetaan lasten kanssa työskenteleviä toimihenkilöitä ja vapaaehtoisia.

Suomen 4H-liitto on julkaissut oppaan Me mediassa -kerhon ohjaajille. Oppaan verkkoversio on kaikkien kiinnostuneiden ladattavissa Suomen 4H-liiton verkkosivuilla osoitteessa www.4h.fi/kerhot/kerhonohjaajille/ohjaajan_oppaat.

4H-järjestön kerhotoiminnan perustana on tekemällä oppimisen käytännönläheinen pedagogiikka. Erilaisia 4H-kerhoja on Suomessa kaiken kaikkiaan yli 2 600 ja niitä ohjaa noin 3 000 koulutettua vapaaehtoista.

Kuva: Sanna Korhonen
Lisätiedot ja kuvapyynnöt:
hankevastaava Jutta Setälä,
jutta.setala(a)4h.fi,
044 783 0323

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti